Polyteknikkojen Kuoron perinteinen joulukonsertti
Helena Juntunen.
Sopraano Helena Juntunen.

Valitettavasti solistimme Helena Juntunen on sairastunut. Helsingin joulukonserteissa to 22.12. hänen tilallaan esiintyy sopraano Anu Komsi.

Helena Juntunen

Polyteknikkojen Kuoron vuoden 2011 joulukonsertit valaisee tähtisopraano Helena Juntunen. Suurta menestystä saavuttaneen Juntusen esittämä ohjelmisto on varta vasten sovitettu hänelle ja Polyteknikkojen Kuorolle.

Valovoimaisen Juntusen laulua on kuvailtu kirkkaaksi, häikäiseväksi ja loisteliaaksi. Hänen taipuisa äänensä herättää ihastusta raikkaudellaan ja hänen fraseeraustaan on kiitetty ilmeikkääksi ja luontevaksi.

  • Kuuntele Helena Juntusen loisteliasta laulua hänen omalla sivustollaan
  • Helena Juntunen on syntynyt Kiimingissä 1976. Suomessa hänen uransa käynnistyi monista kilpailuvoitoista, tärkeimpänä Lappeenrannan laulukilpailun naistensarjan voitto 2002. Hänelle on myönnetty Karita Mattila –palkinto vuonna 2006 ja hän on edustanut Suomea maailman arvostetuimpiin laulukilpailuihin kuuluvassa BBC Cardiff Singer of the World –kilpailussa toukokuussa 2007. Suomen Kansallisoopperassa Juntunen on vieraillut säännöllisesti vuodesta 1999 lähtien.

    Juntunen on myös arvostettu nykymusiikin esittäjä. Kantaesityksistä viimeisimpiin kuuluu Polyteknikkojen Kuoron ja Radion Sinfoniaorkesterin kanssa joulukuussa 2010 esitetty Jouni Kaipaisen Commedia.

    • Lue lisää Helena Juntusen laulajan urasta ja katkelmia konserttiarvosteluista

    Siivilisäädyltään Helena Juntunen on sinkku. Hänen harrastuksiaan ovat teatteri, polkupyöräily ja musiikki Maija Vilkkumaasta Rocky Horror Picture Showhun.

    Tule joulukonserttiin!

    Tule kuuntelemaan Helena Juntusta — varaa itsellesi sekä ystävillesi lippu Polyteknikkojen Kuoron joulukonserttiin! Lippu kannattaa hankkia hyvissä ajoin, koska odotamme konserttien tulevan loppuunmyydyiksi.

    Paikka Turun tuomiokirkko
    Aika pe 9.12.2011 klo 19.00  
     
    Paikka Aleksanterin kirkko, Tampere
    Aika la 17.12.2011 klo 19.00  
     
    Paikka Johanneksenkirkko, Helsinki
    Aika to 22.12.2011 klo 18.00  Osta lippu
    klo 21.00  Osta lippu

    Lippuja saa Lippupisteestä sekä kuorolaisilta. Lippuja myydään myös käteisellä ovelta 45 min ennen konsertin alkua, jos lippuja on vielä silloin jäljellä.

    Joulukonsertin lippujen hinnat

    Lipputyyppi Konsertti Paikka Hinta
    PeruslippuTurun tuomiokirkko ja Aleksanterin­kirkko, Tamperekaikki paikat23 €
    Lapset alle 16 v, opiskelijat ja varusmiehetTurun tuomiokirkko ja Aleksanterin­kirkko, Tamperekaikki paikat13 €
    Peruslippu A-kategoriaJohanneksen­kirkko, Helsinkikeskilaiva26 €
    Peruslippu B-kategoriaJohanneksen­kirkko, Helsinkisivulaivat ja parvi21 €
    Lapset alle 16 v, opiskelijat ja varusmiehetJohanneksen­kirkko, Helsinkisivulaivat ja parvi13 €

    Lippuja saa Lippupisteestä sekä kuorolaisilta. Lippuja myydään myös käteisellä ovelta 45 min ennen konsertin alkua, jos lippuja on vielä silloin jäljellä.

    lippu.fi - 0600 900 900 - 1,97 €/min + pvm

    Pidätkö PK:sta? Tykkää Facebook-fanisivustamme!

    Pidätkö Polyteknikkojen Kuorosta? Tykkää fanisivustamme Facebookissa, niin pysyt jatkuvasti ajan tasalla siitä, mitä PK:lle kuuluu ja milloin meillä on konsertteja ja muita esiintymisiä!